torstai 24. marraskuuta 2011

Kenkätuunausta

Heips!

Alkaa olla pikkujoulujen aika, ja sitä pääsee ravaamaan milloin missäkin pippaloissa. Jos on matti kukkarossa tai on muuten vain kyllästynyt vanhoihin juhlatamineisiin, voi ratkaisu olla vanhan tuunaamisessa ;)

Vanhat tohvelini saivat uuden elämän juhlakenkinä, kun ompelin niihin kuusenkoristerusetit. Rispaantuneet kohdat peittyivät samalla. Nämä pääsivät käyttöön eilisissä pikkujouluissa ja saivat kovasti kehuja illan aikana.



tiistai 15. marraskuuta 2011

Vuodenaikakorut

Sain hauskan lahjaidean - rannekorut, joista kukin edustaa yhtä suomen vuodenaikaa. Nämä ovat nyt matkalla lahjaksi siskolleni Atlantin toiselle puolen, muistutuksena suomen oloista :) tee vaikka läksiäislahjaksi!


Kevät

Kesä

Syksy

Talvi (Joulu)

Toimii myös yhdessä nipussa




 

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kortteja pitsistä ja kukista

Heipä hei taas!

Opiskelu- ja muuttokiireet ovat verottaneet aikaani rakkaan blogini parissa, mutta nyt onneksi helpottaa.

Monet ovat jo täydessä vauhdissa askartelemassa joulukortteja. Vaikka itse olenkin jouluihmihminen henkeen ja vereen, osaan aloittaa korttien väkertämisen vasta joulukuussa (silloinkin yleensä turhan myöhään niin, että viimeiset kortit saadaan aikaan tuskan hiki otsalla.) Siispä esittelen nyt liudan tekemiäni isänpäiväkortteja. Isänpäiväähän vietetään tänä vuonna 13.11, siis ylihuomenna! Myös ne jotka ovat jo uppoutuneet joulukorttien tekoon voivat poimia tästä vinkkejä :)


Seuraavan kerran kirjoittelen taas muutaman päivän kuluttua.


Tähän ei tarvitse kuin kankaanpalan ja muoviruusun. Jos kreppipaperi on hukassa, terälehdiksi voi taittaa maalarinteippiä ja värjätä sen tussilla vihreäksi! (Idea Vivienne Boultonin nukkekotikirjasta)

Tähän korttiin on käytetty vain kaistale pitsiä ja kynttiläkoristeesta irronnut kukka.

Kaunis pitsikortti syntyy, kun tyhjän kortin reunoille (huom, vain reunoille) sivellään liimaa ja pingotetaan hieman ylisuuri kaistale pitsiä päälle. Kuivattelun jälkeen leiukataan ylimääräiset reunat pois ja lisätään helmiä, paljetteja, nappeja tms.


 

Tämän kortin kukka on tehty huovasta. Leikkaa kankaasta muutama terälehti ja sido ne yhteen kukaksi. Liimaa korttiin. Lisää vihreät lehdet ja piirrä kukalle varsi. Lisää varteen vihreää ja terälehtiin kukan väristä kimalletta.